Sosiologi Jani Erolan tutkimustulos oli tietyn ryhmän ja tietystä näkökulmasta tehty tutkimustulos. Se antaa yhden näkökulman kyseiseen asiaan. Päivähoidon vaikutuksesta lasten kehitykseen on tehty runsain mitoin tutkimuksia ja aina näihin tutkimustuloksiin kannattaa suhtautua harkiten, ottaen kokonaisuuden huomioon.

Niin kuin moneen muuhunkaan asiaan, ei myöskään tähän asiaan ole yksiselitteistä vastausta.

Kasvatustieteen tohtori, sosiaalityön ja perhetutkimuksen dosentti Mirjam Kalland toteaa MLL:n artikkelissaan (14.4.2010) ”Päiväkoti lapsen kehitysympäristönä”, että olisi parempi kysyä, miten ja missä olosuhteissa päivähoito voi tukea lasten kehitystä, ja miten ja missä olosuhteissa se voi olla lapsen kehitystä vahingoittava.

Tärkeänä asiana hän toteaa, että kotona saadun huolenpidon ja kiintymyssuhteiden laadulla on suurin vaikutus lapsen kehitykseen. Tämä vaikuttaa myös siihen, kuinka päivähoito vaikuttaa lapsen kehitykseen.

Luonnollisesti vanhemmat ovat lapsen ensisijainen tuki ja turva. Aito kasvatuskumppanuus vanhempien kanssa on ensiarvoisen tärkeätä.

Päivähoidossa mahdollisuudet huolehtia lapsen tarpeista yksilöllisesti ovat rajatut, vaikka se tavoitteena onkin.

Päivähoidossa päivän rakenne pyritään suunnittelemaan säännölliseksi ja lapsen kannalta ennakoivaksi. Esimerkiksi pienryhmätoiminnan avulla pyritään siihen, että yksi aikuinen huolehtii yhden pienryhmän lapsista.

Kallandin mukaan lapsen ikä tulee ottaa huomioon ryhmän koosta päätettäessä ja sopiva ryhmäkoko olisi lapsen ikä plus 2–3 lasta. Tässä on poliittisille päättäjille ohjenuoraa.

Kalland toteaa, että lievän stressin vallassa lapset ovat valppaita ja kiinnostuneita, mutta samalla hiukan varuillaan. Stressitason noustessa lapsi joutuu liian lujille ja hän selviää päiväkodissa, mutta vanhempien tullessa hakemaan stressi purkautuu kiukutteluna.

Riskitekijöitä Kallandin mukaan lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyen ovat ylisuuret ryhmät, vaihtuvat aikuiset, taukoamaton meteli, lasten keskinäiset ristiriidat ja liian pitkät hoitopäivät. Nämä tekijät voivat pitkäkestoisina johtaa mielenterveyshäiriöihin, immuunisysteemin kehityksen häiriöihin ja suurempaan sairausalttiuteen. Kysymys on siis isosta yksilöllisestä, mutta myös yhteiskunnallisesta vaikutuksesta.

Pienten lasten ryhmässä vallitseva viidakon laki on armoton ilman aikuisen ohjausta ja tukea. Kiusaaminen voi alkaa jo päivähoidossa ja aikuisten tehtävä on siihen puuttua. Jokaisen lapsen tulee tuntea olevansa arvostettu ja hyväksytty ryhmän jäsen. Tästä syystä vaikutusten arviointia on aina tehtävä, kun päätöksiä lapsiin liittyvistä kysymyksistä tehdään.

Kirjoittaja: Päivi Moisio

Kirjoitus julkaistu Pohjalaisessa 23.11.2016

Kirjoitus luettavissa myös täällä >>