Tämä on myös arvokysymys, johon valtuusto on sitoutunut tavoitteenaan kehittää palveluja kaupunkilaisten hyväksi. Tämän voi jokainen käydä lukemassa Vaasan kaupungin nettisivuilta.

Varavaltuutettuna seurasin valtuuston talousarviokokousta hallintotalon parvelta. Sitä on kuvitellut, että päiväkodit, koulut, kirjastot ja ikäihmisten tietyt palvelut ovat juuri niitä peruspalveluja, joita valtuusto on sitoutunut kehittämään kuntalaisten parhaaksi.

Vaan ei, sillä suurin osa oikeiston valtuutetuista päätti toisin. Leikataan, lopetetaan, lakkautetaan. Tämäkö on peruspalvelujen kehittämistä?

Talouden tasapaino on totta kai tärkeä asia, eikä kaupungin varoja tule tuhlata. Tämä on kyllä tullut kaupungin eri hallintokunnissa hyvin selväksi jo usean vuoden ajan.

Henkilöstörakenteessa tehdään koko ajan muutoksia, hallintoa muutetaan, säästetään tarvikkeissa ja henkilöstökuluissa muun muassa sijaistenottokiellon kautta. Säästetty on.

Peruspalvelut koskettavat meitä kaikkia veronmaksajia eri elämänkaaren tilanteissa. Tavalliselle kuntalaiselle on tärkeätä saada juuri se palvelu, joka silloiseen elämänvaiheeseen kuuluu.

Mielestäni kaikkein tärkeintä on turvata pienten lasten ja ikä-ihmisten palvelut. He ovat kaikkein avuttomimpia pärjäämään yksin.

Veroprosentin nosto ei joidenkin mielestä vaikuta yhtään mitään. Vaan joutuipa talousarviopäällikkökin myöntämään (Pohjalainen 18.11.), että veronkorotuksella pelastettiin kuitenkin jonkin verran kaupungin palveluja.

Nämä palvelut koskettavat juuri näitä pieniä lapsia tai vanhuksia. Tämä on arvovalinta ja tulevaisuudessa toivoisi inhimillisten arvojen voittavan. Vaikeassa taloudellisessa tilanteessa ei ole helppoa pitää kiinni laadukkaista kunnallisista palveluista, mutta jos jaksaa ajatella asioita pidemmälle, se tuo säästöä hyvinvoivien kuntalaisten ja uusien veronmaksajien kautta.

Kirjoittaja Päivi Moisio (vas.), varavaltuutettu Vaasa

Mielipidekirjoitus Pohjalaisessa 20.11.2015

Kirjoitus luettavissa myös Pohjalaisen verkkosivuilta täältä >>